maanantai 7. toukokuuta 2018

Tarkkuuteen lisätään pehmeyttä

Reilu viikko sitten lauantaina mentiin Kerpun kanssa Tea Blomin kouluvalmennus kotitallilla. Ensimmäinen jännitysmomentti liittyi siihen, että otettiin uusi satula testiin suoraa valmennukseen, mutta K onneksi tykkäsi siitä.

Aloitettiin ratsastamalla jokaiseen kirjaimeen pysäytys käynnistä niin, että saisimme hevosia mahdollisimman kevyiksi kädelle ja jalalle. Kerppuhan on tyypillisesti joka hiukan yliherkkä molemmille, ja ongelma muodostuu täten tarkkuuden ja terävyyden ohessa löytää myöskin pehmeys. Lähestyttiin asiaa niin, että tein kaiken niin kevyesti kun vain osasin. Ajattelin, että alla on tosi helposti särkyvä hevonen, jota ei saa rutistaa eikä puristaa mistään suunnasta. Kerppu alkoi tätä kautta hiukan pehmenemään, eikä kaikki asiat tapahtunut liiankin nopeasti.

Pahoittelut kuvien laadusta! 




Sitten jatkettiin pysäytyksiin ravista, jossa pakka meinasi levitä ihan totaalisesti käsiin: pysähdykset olivat alkuun terävyyden lisäksi ajoittain etupainoisia. Tein pysäytysten lisäksi myöskin kokoamisia, jotta hevonen ei pääse ennakoimaan tehtävää, vaan joutuu odottamaan avut minulta.



Laukassa ratsastettiin ravi - laukka - käynti -siirtymisä niin, että niissäkin pääpaino oli meillä keveyden ja pehmeyden säilyttämisessä. Tea sanoi, että K on hienosti kuulolla, mutta yrittää tehdä mulle vähän liikaakin, joka luo hätäisen vaikutelman. Tehtiin mielummin laukasta käyntiinkin siirtyminen niin, että tuli jokin väliaskele, kuin niin että K lähes pysähtyy. Tätä kautta homma sitten toki alkoi pehmenemään, mutta nämä on just niitä juttuja, joita ei selkään näe. Minähän olen vaan ajatellut että wau onpa tämä herkkä ;)




Minun on itse hankala antaa hevoselle noinkin paljon vapautta tehdä, myöskin niitä virheitä. Suurin perisynti onkin, että teen paljon asioita peittääkseni virheitä, vaikka niitä saa ja pitääkin tehdä. Kerppu on nyt vielä nauttinut niin paljon liikkumisesta, että sitten jään ratsastamaan sitä "liikaa". Joten kuskille vaan lisää malttia ja hevoselle aikaa tehdä ja ajatella.

Ei kommentteja

Lähetä kommentti